Elokuvien arviointiasteikko

Käytän elokuvia arvostellessa asteikkoa yhdestä viiteen, jossa myös puolikkaita voi antaa. Arvosanan merkitsen tähdin arvostelutekstin loppuun.
Olen päättänyt, että kaikkein surkeimmille elokuville en anna ainuttakaan tähteä. Yhdenkin tähden saaminen on siis elokuvalta jo jonkinlainen saavutus, toisin sanoen se ei ole katselukelvoton. Nolla on harvinaisuus, jonka saa vain todellinen pökäle. En edes ole nähnyt kuin ehkä neljä-viisi elokuvaa elämäni aikana, joille soisin tämän kyseenalaisen kunnian.

Selvennykseksi:

0 - jonkin sortin ennätys, älä koske elokuvaan.
*  - huono elokuva, yritä välttää tätä
** - heikko esitys, elokuvalla voi olla ansionsa, mutta suosittelen sitä vain varauksella
*** - hyvä elokuva, vähintäänkin viihdyttävä
**** - loistava elokuva
***** - upea elokuva, jokin siinä kolahtaa täysillä

En toistaiseksi anna esimerkkejä elokuvista, sillä en ole niitä vielä tarpeeksi arvostellut.

Arvosteluasteikossani otan aina huomioon elokuvan taustan - ei ole mitään järkeä antaa jollekin kevyeksi viihteeksi tarkoitetulle teinikauhulle aina yhtä tähteä vain sen genren vuoksi. Jos se on hyvin tehty, se ansaitsee enemmän. Siksi tähdet eivät ole sellaisenaan verrattavissa toisiinsa. Ei ole sanomattakin selvää, että kolmen tähden leffa olisi kahden tähden elokuvaa parempi, jos arvioinnin lähtökohta on eri. Arvioin jokaisen elokuvan sen omasta lähtökohdasta ja pyrin teksteissä perustelemaan mielipiteeni.

Mielestäni elokuva-arvioissa vältetään turhaan arvosteluasteikon ääripäitä. Ei elokuvan tarvitse olla täydellinen saadakseen täydet pisteet. Turhan usein elokuvat arvottuvat asteikolle, jossa huonolle annetaan kaksi tähteä, 90 %:lle kolme, ja sitten kaikille hyvää paremmille neljä. Jos elokuva on loistava, se saa täydet pisteet. Samalla tahdon sanoa, että yhden elokuvan pisteet eivät ole toiselta pois - vaikka olisin antanut vihaamallesi elokuvalle täydet pisteet, se ei tarkoita, että kaikki täydet pisteet minulta saava olisi täyttä roskaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jes hyvä! Kommenttiasi tarkistetaan...