”Graze the skin with my fingertips…”
- Slayer
Ohjaajat: Alexandre Bustillo, Julien Maury
Käsikirjoitus: Seth M. Sherwood
Pääosat:
Sam Strike, Vanessa Grasse, Stephen Dorff, Lili Taylor
Kesto: 1 t
30 min
Ikäraja: 18
Kun kuulin tekeillä olevasta jälleen uudesta osasta (surullisen)
kuuluisaan Texas Chainsaw Massacre-sarjaan,
tieto ei yllättänyt. Näitähän tupsahtelee vähän väliä.
Taustatiedoksi: alkuperäiselle, kauhuelokuvien
parhaimmistoon kuuluvalle elokuvalle vuodelta 1974 on tehty kieli poskessa (tai
muualla) jatko-osia (II ja III, sekä sarjan kummajainen the Next Generation), sekä remake vuonna 2003. Tälle remakelle on tehty esiosa Texas Chainsaw Massacre: The Beginning
(2006). Näiden jälkeen sarjaa yritettiin rebootata alkuperäisen elokuvan jatko-osalla Texas Chainsaw 3D (2013), joka skippasi kaikki muut sarjaan
kuuluvat elokuvat, vähän samalla tavalla kuin tämän vuoden Halloween. Ja nyt siis seuraisi alkuperäisen leffan esiosa. Huhhuh.
Kun kuulin, että elokuvan luotseiksi on saatu ranskalaiset Alexandre
Bustillo ja Julien Maury, odotukset heräsivät. Kaverit nimittäin ovat vastuussa
Insidestä (À l'intérieur 2007), joka kuuluu ehdottomasti modernin
kauhuelokuvan kaanoniin. Kysymykseksi jäi, osaisivatko herrat puhaltaa uutta
henkeä mätänevaan elokuvasarjaan, vai pitäisikö Sawyerin tila Teksasin
perämailla nyt viimein jo jättää rauhaan. Valitettavasti elokuvan jälkeen
taivun jälkimmäiselle kannalle.
Elokuvan alussa Sawyerin tilalla pidetään yllä normaaleja
arkikuvioita: hoidetaan sikoja sekä opetetaan perheen sisäsiittoisia lapsia
metsästämään ja tappamaan ihmisiä. Tosin tällä kertaa lähinnä paikallisia,
outoa kyllä. Kun perheen lapset teilaavat seudun sheriffin tyttären, passittaa
sheriffi perheen nuorimman pojan Jedin (siis tulevan Leatherfacen) lasten
parantolaan. Skipataan kymmenen vuotta, ja mielisairaalaan tuleva uusi hoitaja
Lizzy tutustuu sairaalassa hoidettavaan nuorisokatraaseen. On valtava,
mieleltään ilmeisen hidas poika Bud, tästä huolehtiva, oikeamielinen Jackson
sekä oman elämänsä Natural Born Killers Ike ja Clarice. Mielisairaalan meno
lipsahtaa nopeasti Outlastiksi, kun Leatherfacen äiti Verna saapuu
paikalle poikaansa etsimään.
Sekasorron tiimellyksessä nuoret nappaavat panttivangikseen
Lizzyn ja pakenevat. Alkaa pakomatka, jonka pitäisi jotenkin selittää, miten
Leatherfacesta tuli ikonen sekopää. Näin ei tapahdu. Kaikki elokuvan antamat
vastaukset ovat onttoja yksinkertaistuksia. Elokuvalla on muuten oikeastaan
vain viitteellisesti tekemistä alkuperäisen elokuvan kanssa. Vain elokuvan
ensimmäiset viisi ja viimeiset kymmenen minuuttia liittyvät jotenkuten Texas Chainsaw Massacreen. Elokuvan
ainoa jännite nousee siitä, kuka nuorista nyt oikeasti on sitten se tuleva
Leatherface.
 |
| Nuoret roadtripillä |
Elokuvan suurin ongelma on sen kehno käsikirjoitus. Näyttelijät
tekevät kelvolliset suoritukset, vaikka jokin Lili Taylorin sinänsä
onnistuneesti näyttelemässä Vernassa mättää. Jotenkin tomera matriarkka ei istu
koko leffasarjan hahmokaartiin, joten Taylorin suoritus menee hukkaan. Dorff on
mainio vihainen sheriffi, mutta hahmona niin kliseinen, ettei katsoja puolusta
tai vastusta hahmoa, jotenkin se vain soljuu ohi. Nuoret tekevät työnsä ihan
hyvin, mutta heidän hahmonsa ovat raivostuttavan stereotyyppisiä. Samalla hahmojen
kehitys on joko olematonta tai epäuskottavaa: miten se nyt yhtäkkiä on
tuollainen, kun se koko elokuvan oli tällainen? Kun Leatherface lopulta pukee
maskinsa päälle on ratkaisu sekä epäuskottava, että epätyydyttävä – vaikka itse
kohtaus on visuaalisesti yksi harvoista hienoista kohtauksista.
Elokuva ei ole kauhua vaan road movie, jonka kohtaukset ovat
muissa elokuvissa loppuun kaluttua kamaa. Kohtaus kohtauksen jälkeen käydään
läpi äärimmäisen kliseisiä juonikuvioita. Leatherfacen hahmon selittämiseksi
riittää näemmä, että äiti sanoo, että ”ulkopuolisiin ei voi luottaa”. Kun Rob
Zombie uusi Halloweenin (2007),
hahmon kehitys pojasta hirviöksi oli elokuvan merkittävin anti – nyt ei
selitetä mitään. Ongelma on se, että vaikka Leatherfacen hahmoa ei tarvitsisi
puhkiselittää, itse hahmo oli alkuperäisen elokuvan kiehtovin tyyppi. Tästä
elokuvasta tuo hahmo puuttuu. Siksi sille olisi hyvä saada edes vaikka julma ja
nihilistinen taustatarina, jossa sisäsiittoisen perheen painajaisiin
sukellettaisiin kunnolla. Nyt saadaan lauma eripuraisia teinejä kiistelemässä
metsässä. Jos matka kotiin olisi edes omaperäinen, se pelastaisi paljon. Jos
elokuva ei olisi osa kauhusarjaa, vaan itsenäinen elokuva, se voisi viihdyttää.
Nyt se turhauttaa. Jos se sitten olisi edes raju, se voisi nostaa adrenaliinitasoja.
Harmi, etteivät Bustillo ja Maury ole nähneet tätä. Maury kertoi
haastattelussa, että elokuvan tarkoitus ei ole selittää, vaan kertoa otteita
Leatherfacen nuoruudesta (lähde) – ehkä samalla olisi sitten voinut kertoa
joitakin kiinnostavia otteita näiden sijaan?
Elokuussa 2017 menehtynyt alkuperäisen elokuvan ohjaaja,
kauhumestari Tobe Hooper selkeästi antoi elokuvalle siunauksensa, sillä hän
toimi myös elokuvan vastaavana tuottajana. Hooper tuskin otti itse
elokuvasarjaa kovin vakavasti, sillä hän löi leikin lekkeriksi itse jo komedian
puolelle lipsahtavassa Texas Chainsaw
Massacre II:ssa (1982). Sen vuoksi Leatherfacen
äärellä kyllä kelpaa muistella menehtynyttä kauhuveteraania. Kippis ikonille.
Arvosana:
 |
| Leatherface - Bringing it all back home |
Ps. Elokuvan dvd sisälsi vaihtoehtoisen lopun, joka oli
julmempi, ja ehkä aavistuksen verran parempi.
Lähteet: Imdb, Wikipedia
Kuvalähteet: Imdb, Lionsgate
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jes hyvä! Kommenttiasi tarkistetaan...