Heti alkuun muutama sananen viime
vuoden kauhuelokuvista. Vuosi 2017 oli oikein mainio vuosi genre-elokuville.
Sanoivat ilkeät kielet mitä vain, kauhu ei ole nykyään vain
”uusintaversiointeja” ja ”halpahintaista säikyttelyä”. (Sitä paitsi mitä vikaa
on uusintaversioissa, jos ne ovat toimivia, tai halpahintaisessa säikyttelyssä,
jos sitä säikähtää?) Lista ei ole mikään best of -lista, vaan pieni katsaus
viime vuoden kauhuelokuviin. (Wikipedia heittää osan elokuvista vuoden 2016
puolelle, mutta virallisen ensi-iltansa ovat kaikki saaneet 2017) Vuonna 2017
tuotettiin hirmu määrä loistavia kauhuelokuvia, joista yleisömenestyksiksi
nousseita Get Outia, Itiä ja Annabelle : Creationia on tässä ehkä turha mainita. Aika näyttää
onko vuodesta 2018 yhtä hyväksi kauhun vuodeksi, vaikka alkuvuoden A Quiet Place, arvostelumenestykseksi
kohonnut Hereditary sekä loppuvuoden Halloween ja meillä jo onkin. Katso nämä
kuitenkin jos siihen on mahdollisuus:
Ohjaajat: Jeremy Gillespie, Steven
Kostanski
Pääosat: Aaron Poole, Kenneth
Welsh, Daniel Fathers, Kathleen Munroe
Mainio indiekauhu The Void yhdistelee häpeilemättä John
Carpenterin legendaaristen Hyökkäys
poliisiasemalle 13 (1976) ja The
Thing (1982) tematiikkaa H.P. Lovecraftiin, tai osin jopa kopioi niitä – ja
miksikäs ei? Lopputulos on mainio, mystinen ja brutaali selviytymiskamppailu
piiritetyssä sairaalassa. Erikoisefektit ja visuaalinen ilme ovat upeita ja cgi
minimissään, mikä ei ole ihme – kumpikin ohjaajista on meritoitunut
genre-elokuvien taiteellisella ja graafisella osastolla.
... pitäisikö näissä lyhyissäkin
arvioissa antaa tähtiä? No antaa mennä.
tähdet ****
Ohjaaja: Gore Verbinski
Pääosat: Dane DeHaan, Mia Goth,
Jason Isaacs
Pirates
of the Caribbean ohjaajan A Cure for
Wellness oli yksi niitä harvoja kauhuelokuvia, jotka pääsivät viime vuonna
Suomessa teatterilevitykseen. Elokuva on visuaalisesti kaunis ja
tiivistunnelmainen Sveitsiläiseen ”hyvinvointikeskukseen” sijoittuva mysteeri.
Elokuvan alkaa rauhallisesti ja kiristää hiljalleen ruuviaan kireämmälle.
Valitettavasti elokuva on selkeästi ylipitkä, ja polkee ajoittain paikallaan.
Loppuratkaisu lässähtää, kuten tämänkaltaisilla elokuvilla on usein tapana –
mysteeri on kiinnostavin osa juonta. Tunnelman ja upeiden kuvien, sekä tietysti
trailerilla Ramonesin parasta biisiä I
wanna be sedatedia soittavan Suomen ylpeyden, Mirel Wagnerin, vuoksi
elokuva kannattaa katsoa.
tähdet: ***
Ohjaaja: Tyler MacIntyre
Pääosat: Brianna Hildebrand, Alexandra Shipp
Tarina kahden teinitytön
ystävyydestä ja heidän yrityksestään löytää paikkaa maailmassa. Tyttöjen
tarkoitus on saada lukijoita murha-aiheiselle blogilleen Tragedy Girls.
Murhaamalla ihmisiä julmetusti. Elokuvalla on siis komediallinen slasher (jo
nimensäkin puolesta) mainion Final
Girlsin (2015) malliin, joskaan samankaltaisille metatasoille ei tällä
kertaa olla menossa. Elokuvassa on oikealla mitalla mustaa huumoria ja
tyylikkäitä kuolemia. Päähenkilöt käyvät jurppimaan melko pian, mikä ehkä sopii
teiniteemaan, mutta sitä on pakko ihmetellä, kuka jaksaa ig-julkkisten
aikakaudella panostaa blogiinsa näin paljon? Köh köh… Hyvin tehdyille
kauhukomedioille on kuitenkin aina paikkansa.
tähdet: ***
(myös Grave)
Ohjaaja: Julia Ducournau
Pääosat: Garance Marillier, Ella
Rumpf, Rabah Nait Oufella
2000-luvun alussa kaikki käänsivät
katseensa Ranskaan, josta putoili brutaaleja, tyylikkäitä kauhuelokuvia. New
wave of French extremity kuitenkin laantui, mutta ranskalaiset kauhuelokuvat
eivät ole vielä kuolleet – onneksi – sukupuuttoon. Raw on tyylitelty ja tyylikäs elokuva nuoren naisen aikuisuuden
ensiaskelista, opintojen alusta ja itsenäistymisestä. Alun jälkeen elokuva
nyrjähtää raiteiltaan ja syöksyy kasvavan pakkomielteen syövereihin. Elokuvaa
on laajalti kehuttu, ja se on katsomisen
arvoinen, vaikka itse en erityisesti saanut irti elokuvan ”suuremmista”
teemoista, jos sillä edes oli niitä. Se on mielenkiintoinen elokuva siskosten –
ja perheen – salaisuuksista, mutta onnistuiko se kommentoimaan aikuistumisen
vaikeutta, naisen paikkaa yhteiskunnassa, joukkoon sopeutumisen väistämätöntä
vaikeutta tai lihansyönnin eettisyyttä? Tai ehkä se ei yrittänyt sitä?
tähdet: *** ja 1/2
Ohjaaja: Darren Aronofsky
Pääosat: Jennifer Lawrence, Javier Bardem, Ed Harris, Michelle Pfeiffer
Mestarillisen Darren Aronofskyn mother! on kauhuelokuva vain jos sen
synkän teeman – ihmisyyden historian – sellaiseksi mieltää. Sen
uskonnollis-filosofinen pohjatematiikka on hieman liian ilmiselvää, jotta siitä
saisi erityisiä ahaa-elämyksiä. Tiedän, että tätä elokuvaa on kuvattu erittäin
ahdistavaksi, mutta itse pessimistinä ja mustan huumorin ystävänä katsoin
varsinkin sen loppupään kauheuksien vyörytystä suu auki, mutta huvittuneena.
Tätä joukkomurhien, mielivallan, välinpitämättömyyden ja irrationaalisen muka-hengellisyyden
amok-maista oopperaahan maailmanhistoria on (tai ainakin kirjoitettu historia, ei se oikeasti tärkeä arjen historia). Onko mother!
todella tärkeä elokuva? No ehkä ei, mutta elokuvallisena saavutuksena täytyy
Aronofskille jälleen nostaa hattua. Varsinkin viimeinen vartti on todella
hengästyttävä, joskaan ei mielestäni yhtä hirvittävä kuin Aronofskin Unelmien sielunmessun (2000) viimeinen
vartti. Ja kun Javier Bardemin esittämä mies (Him) kirjoitetaan isolla, silloin
Jennifer Lawrencen esittämä äiti (mother) kirjoitetaan varmasti pienellä.
tähdet: ***
Ohjaaja: S. Craig Zahler
Pääosat: Vince Vaughn, Jennifer Carpenter, Don Johnson
Omaperäisen länkkärikauhu Bone Tomahawkin (2015) ohjaajan vankilaelokuva
on todellinen syöksy kurimukseen. Korkeamoraalinen huumemuuli Bradley (Vince
Vaughn) joutuu tiukkaan paikkaan, kun keikka menee pieleen ja pelastaakseen
raskaana olevan vaimonsa rikollisten kostolta hän saa tehtäväkseen hakeutua
maan kovimman vankilan kovimmalle osastolle, salaperäiselle osastolle 99. Ultrabrutaali
vankilamaailma on täyttä fantasiaa ja täynnä toinen toistaan ilkeämpiä
kohtaloita. Don Johnson vetää loistoroolin hirvittävänä vankilanjohtajana ja
Vince Vaughn on elämänsä kunnossa. Jos kantti kestää raajojen murtelua ja
äärimmäistä väkivaltaa, voin varauksetta suositella tätä infernoa. Aivan mieletön meno. Kauhuksi
tätä ei voi suoranaisesti väittää, mutta meininki on kyllä häijympää kuin
monissa tusinakauhuissa. Kyllä tämä täydet ansaitsee.
tähdet: *****
Ohjaaja: Ben Young
Pääosat: Ashleigh Cummings, Emma Booth, Stephen Curry
Vavahduttava Hounds of Love on yksi viime vuosien julmimpia ja tyylikkäimpiä
kauhuelokuvia. Tositapahtumiin (löyhästi) pohjautuva kauhuelokuva kertoo
pariskunnasta, joka kaappaa sadistisiin seksileikkeihinsä nuoria naisia ja murhaa
viikkoa myöhemmin. Heidän armoilleen joutuu koulutyttö Vicky (Cummings), joka
joutuu pärjäämään sänkyyn sidottuna pariskuntaa vastaan. Ensimmäistä
kokopitkäänsä ohjaavalta, elokuvan myös käsikirjoittaneelta, Ben Youngilta
elokuva on suvereeni taidonnäyte. Kameratyöskentely, käsikirjoituksen rytmitys,
kaikki on loistavaa. Periaatteessa kolmen näyttelijän voimin pyörivä elokuva
rakentuu näyttelijöiden varaan ja varsinkin pariskuntaa esittävät Booth ja
Curry tekevät uskomattomat roolisuoritukset. Yhä julmemman elokuvasta tekee se,
että se jättää katsojan mielikuvituksen varaan koko karmeuden. Hirvittävimmillä
hetkillä kamera kääntyy pois, jättäen vatsanpohjaan saman tunteen kuin Michael
Haneken Funny Games (1997)
ensimmäisellä katsomiskerralla, joskaan ehkä samanlaisena sosiaalisena
kommentaarina Hounds of Lovea ei voi
nähdä. Todellinen pahanmielen elokuva. Ja mestariteos.
tähdet *****
Lähteet: IMDB
Kuvat: Screen Media Films, Fox Movies, Gunpowder & Sky, Focus
Features, Paramount,
Factor 30 Films
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jes hyvä! Kommenttiasi tarkistetaan...