”I've seen this room and I’ve walked this floor…”
– Leonard
Cohen
Ohjaaja: The
Spierig Brothers
Käsikirjoitus:
The Spierig Brothers ja Tom Vaughan
Pääosat: Helen Mirren, Jason Clarke, Sarah Snook
Kesto: 1 tunti 39 minuuttia
Ikäraja: 16
Joskus totuus on tarua ihmeellisempää. Joskus ”tositarinaan
perustuvan” elokuvan taustalla oleva tarina on oikeasti kiinnostavampi kuin
itse elokuva. Ja silloin se ei lupaa elokuvan kannalta kovinkaan hyvää. Winchester on auttamattoman turhanpäiväinen
kummitteluelokuva, mutta sen taustatarina on ehdottomasti tutkailemisen
arvoinen.
Elokuva kertoo tohtori Eric Pricestä (Jason Clarke), jonka
Winchester-aseyhtiön johtokunta palkkaa saadakseen yrityksen pääomistajalta rouva
Winchesteriltä (Helen Mirren) oikeustoimikelpoisuuden pois – kivääritehtailijan
leski kun tahtoo kääntää yhtiön kelkkaa ja tehdä jotain muuta kuin
tappovälineitä. Price matkustaa Winchesterin kartanoon tutustumaan naiseen ja
tietysti löytää kartanosta myös mysteerin ja tukuittain aaveita.
Kunnon kummitusleffassa osoitellaan paljon |
Kuten sanottu, elokuvan taustatarina on kiinnostava. Oikea
Sarah Winchester jäi asetehtailija William Wirt Winchesterin kuoltua leskeksi
nelikymppisenä vuonna 1881. Pariskunnan ainoa lapsi oli kuollut
viisiviikkoisena, minkä vuoksi nainen jäi jättimäisen omaisuuden sekä
kivääri-imperiumin pääomistuksen kanssa yksin. Muutamaa vuotta myöhemmin hän
osti – mahdollisesti ”meedion” kehotuksesta – Californiasta tavallisen keskeneräisen maatalon, johon hän sen jälkeen alkoi
rakentaa lisähuoneita. Työtä tehtiin putkeen 40 vuotta (!) ja lopputuloksena
oli kartano, joka nykyään tunnetaan nimellä Winchester Mystery House. Talossa
on yli 160 huonetta, portaikkoja, jotka eivät johda mihinkään, valeovia,
salakäytäviä ja tukittuja huoneita. Vielä vuonna 2016 löydettiin kadonnut
huone, jonka olemassaolo oli unohtunut.
Rakentamisen syyksi on esitetty rouva Winchesterin uskoa siitä, että sadat,
ehkä tuhannet, Winchester-kiväärien tappamien henget saattaisivat saapua
kostamaan aseiden valmistajalle. Sokkeloisen talon oli määrä eksyttää kostavat
haamut ja samasta syystä nainen ilmeisesti vaihteli joka yö makuuhuonettaan.
Ei ole mikään ihme, että tästä paikasta on tehty
kauhuelokuva – ja itse asiassa aiempi vuonna 2009, vaikka tämä kai on se
”virallinen” – mutta ei tavallaan ole mikään ihme, että se ei ole kovin hyvä
elokuva. Koska leffa on tehty yhteistyössä kartanoa turistikohdetta pyörittävän
yrityksen kanssa, se on tietysti osaltaan mainos. Samalla se on kirjoitettu
niin, että eksentrinen rouva Winchester näyttää lopulta sankarilta, jolla on
oikeinkin järjellinen motivaatio talonsa rakentamisessa. Leffa yrittää selittää
mysteeriä, joka olisi sellaisenaan kiinnostavampi, ja kompastuu ihan liian
monimutkaiseen juonikuvioon. Tuntuu, että useissa kohtauksissa hahmot
jumittuvat tuskastuttavaan dialogiin, jonka tarkoituksena on yrittää selittää
katsojalle, mistä talon mysteerissä oikein on kyse – ja selitys ei ole yhtään
kiinnostava. Elokuvan pääpahiksen motiivi on aivan superkömpelö ja päälleliimattu.
Tekee mieli lyödä kättä otsaan, kun etelävaltioiden puolella taistellut paha
haamu vannoo kostoa kiväärien valmistajalle – ikään kuin aseiden valmistaja, ja
varsinkin tämän sukulaiset, olisivat kaiken pahan alku ja juuri. Siitäkö
Jenkkien sisällissodassa siis olikin kyse, vai? Toivottavasti tekijöiden ei
muuten ole ollut tarkoitus samalla kommentoida USA:n viime vuosien
joukkoampumisia ja kansanliikettä aserajoitusten saamiseksi, sillä sille
tämänkaltainen kliseekimppu on totaalisen väärä paikka – vaikka tarkoitus hyvä
olisikin.
Miksi talon julkisivu on tehty cgi:llä? |
Talon mystiikka ei kanna selluloidille asti – kuvaus kun
rajoittuu muutamaan samaan käytävään, samaan kattonäkymään ja julkisivu on
tehty köykäisesti cgi:llä. Aito lokaatio on saatu hölmöilyn takia näyttämään
halvalta lavasteelta. Miksei taloa ole voitu näyttää ihan kunnolla, kun nyt
kerta paikanpäällä ollaan? Näyttelijät ovat mukiinmeneviä – tietysti kun mukana
on Mirren ja aina yhtä tomerasti ahdistunutta näyttelevä Clarke – mutta eivät
he vaisuista hahmoistaan oikein mitään irti saa. Sivujuonet ovat niin
tyhjänpäiväisiä, että niistä ei muista jälkikäteen mitään – mitä Sarah Snookin
esittämä sisarentytär teki leffassa? Elokuva yrittää säikytellä, ja onnistuu
siinä kerran, mutta sen ”suuri twisti” on tuhnu ja muu aika mennään kliseiden
suossa. Ja miksi leffassa tehdään niin iso juttu siitä, että kolmetoista naulaa
ovessa sulkevat oven haamuilta, kun sitten lopulta haamut painavat edestakaisin
ihan miten tykkäävät. Kaikkein pahimman syntinsä elokuva tekee sivujuonessaan,
jossa selitetään tohtori Pricen omaa tragediaa. Elokuva heittää ihan kirkkain
silmin, että haamut ovat oikeita ja psykologia – se on se varsinainen
paholainen.
Täytyy sanoa, että vaikka elokuvana Winchester ei ole hyvä, niin harmittomana viihteenä se kyllä
menettelee – esimerkiksi paremmin kuin saman vuoden kammottava Slender Man. Talon mysteeri on kiinnostava
ja jonkinnäköisenä maistiaisena siitä leffasta voi jotain saada irti. Ja
pisteet muuten siitä, että haamut on toteutettu maskeeraamalla, eikä cgi:llä.
Arvosana
Lähteet: IMDB, Wikipedia, Winchestermysteryhouse.com, Psychicinvestigator.com, DailyStar.com
Kuvat: Lionsgate
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jes hyvä! Kommenttiasi tarkistetaan...