Arvostelu: Hyytävää Kyytiä (Bloodride, 2020)

alun perin Blodtur

”… and I ride and I ride…”

– Iggy Pop

Ohjaus ja käsikirjoitus: Kjetil Indregard, Atle Knudsen

Pääosat: Anne Bache-Wiig, Erlend Rodal Vikhagen, Simen Bostad, Dagny Backer Johnsen

Kesto: 6 x 25 min

Ikäraja: 16

Arvostelen tavoistani poiketen sarjan tällä kertaa. Norjalainen Hyytävää kyytiä (Bloodride) on kuusiosainen kauhuantologiasarja, joka pötkähti Netflixin valikoimaan kolmisen viikkoa sitten. Heti alkuun sellainen huomio, että Netflix saattaa yrittää tuputtaa tätä englanninkielisellä dubbauksella, joka kannattaa kytkeä asetuksista takaisin alkuperäiseksi norjaksi. Tiedä sitten johtuuko omista asetuksistani, mutta olen huomannut saman typeryyden muidenkin ei-englanninkielisten sarjojen ja leffojen kanssa. No niin. Myönnän auliisti, että vaikka pidän suuresti siitä, että suoratoistopalveluihin – ja toki perinteisillekin kanaville – tuotetaan kauhusarjoja, kauhu toimii mielestäni paremmin elokuvana. Vaikka onhan lyhyemmällä ilmaisulla valtavasti hyviä puolia. Muistan, kun Subtv aikoinaan (2006?) näytti ihan toimivaa Masters of Horror -antologiasarjaa (2005–2007) – olin siitä erittäinkin innoissani, ja sisälsihän sarja esimerkiksi Takashi Miiken melko kipeän episodin Imprint, johon törmää best of -listoilla tämän tästä yhä. Kauhuantologiaahan oli toki tv-sarjana kokeiltu jo siihen mennessä kokonainen maailmansivu aina Twilight Zonesta (1959–1964) vaikkapa Tales from the Cryptiin (1989–1996), ja nykyaikana niitä putkahtelee sieltä täältä yhtenään. Kauhufanin näkökulmasta nykyaika on mitä otollisin, mutta täytyy myöntää, että monesti sarjojen taso heilahtelee villisti puolelta toiselle, eikä parhaimmillaankaan oikein päästä hyvien kauhuelokuvien tasolle. Vaan mieluustihan näitä katsoo, vaikkei aina osuisikaan napakymppiin, ja varsinkin nuorempien elokuvan tekijöiden ponnahduslautoina antologiat toimivat.

Sarjan ensimmäinen (ainoa?) kausi sisältää kuusi noin 25 minuuttista jaksoa, jotka kertovat itsenäiset tarinansa. Sarjaa nivoo yhteen alku, jossa kuin Stephen Kingin novellista repäisty bussikuski ajaa ties minne, kyydissään sarjan jaksojen päähenkilöitä, ja jokainen jakso tietysti kertoo yhden henkilön tarinan. Toisin kuin monet muut antologiasarjat, jotka perustuvat joka jaksossa eri ohjaajan ja käsikirjoittajan työpanokseen, on Hyytävää kyytiä norjalaisen kaksikon, Kjetil Indregardin ja Atle Knudsenin, kirjoittama ja ohjaama.

Sarjan jaksot ovat kiitettävän erilaisia keskenään. Uhrauksessa kaupunkilaisperheen äiti on totaalisen tylsistynyt perheen muutettua hiljaiseen maalaiskylään ja paikallisten superoutosuhde lemmikkeihinsä saa hänen mielenkiintonsa heräämään ja tuo uusia mahdollisuuksia. Hurjassa veljeskolmikossa hiljalleen sairaalasta kotiutuva mies lähtee perheen vanhalle mökille relaamaan veljiensä kanssa, eikä meno ole mitenkään ihan viatonta. Kamalaa jälkeä vie homman metatasolle, kun kirjailijuudesta haaveileva, kaikkien ihailema nuori nainen huomaa elämänsä muuttuvan omituiseksi painajaiseksi. Koe-eläimet osoittaa, mitä rikas äijä on valmis uhraamaan suojellakseen yrityksensä salaisuuksia. Vanhaan malliin on vanha kunnon hyvän ajan kummitustarina, kun vanhaan kyläkouluun saapuva naisopettaja törmää vanhoihin salaisuuksiin. Norsu posliinikaupassa sijoittuu firman juhliin, jossa uudet työntekijät yrittävät selvittää, mitä tapahtui poispotkitulle ja kiusatulle entiselle työntekijälle.

Jaksoista löytyy vähän kaikkea kauhun laidasta laitaan: vähän slasher-menoa, kummituksia, näkyjä ja psykologista kauhua. Jopa hieman splatteria saadaan paikoin! Jokaiseen tarinaan luotu kiitettävästi oma maailmansa, eikä missään kohtaa ole menty siitä, missä aita on matalin. Jaksot ovat onneksi juuri sopivan pituisia, eikä tyhjäkäyntiä ole – pidempinä tarinat eivät toimisi lainkaan niin hyvin. Nyt näitä on myös mukava katsoa useampi putkeen, ja koettaa arvailla, mistä kussakin on kyse. Sarja ei ehkä mullista maailmoja, mutta on perhanan toimivaa viihdettä. Pari jaksoista nousee selkeästi muiden yläpuolelle. Uhraus ja Kamalaa jälkeä vakuuttivat jaksoista ehkä eniten – Uhrauksen näennäisen uhkaava lähtökohta muuntuu ihan muuksi tarinan edetessä ja Kamalaa jälkeä on loistavan anarkistinen – jotain tällaista olisi mukava nähdä myös kokopitkässä muodossa, vaikka se varmasti saattaisi vesittää menon.

Valitettavasti muutama jakso ei toimi ihan niin hyvin. Muutamaan otteeseen käsikirjoitusta olisi vielä hieman voinut viilata – esimerkiksi Vanhaan malliin pursuaa irrallisia ideoita, joita ei oikein hyödynnetä, vaikka juoni onkin aika simppeli. Pari jaksoa saa lähinnä odottamaan lopun väistämätöntä twistiä, joita käsikirjoitus jaksaa yrittää. Täytyy sanoa, että käänteet kyllä aidosti toimivat, vaikka niistä suurimman osan aavistaisikin, ja sarja jaksaa silti muutamaan otteeseen kieputtaa odotuksia arvaamattomasti – Hurja veljeskolmikko saa viime sekunneillaan hymyn taatusti hyytymään.

Lopputulos on mukiinmenevä kauhusarja. Sanotaan, että jos sarjassa on kaksi neljän tähden jaksoa, kaksi kolmen ja kaksi kahden, niin vaikka keskiarvo on selkeästi kolme, on laadukkaasta kokonaisuudesta annettava pieni lisä. Kyllä tätä toisenkin kauden katsoisi.

Arvosana

Lähteet: Wikipedia, IMDB

Kuvat: Netflix