Viime jouluna Kauhuoppaan jouluiset kauhuelokuvat menivät
puukkoleikeiksi, kun tarkastelussa oli kolme jouluista slasher-kauhua 70-, 80-
ja 90-luvuilta. Silloin käsitelty Silent
Night, Deadly Night (1984) sai ilmestymisajankohtanaan aikaan valtavan
kohun Yhdysvalloissa, kun murhaavasta joulupukista sydämistyneet vanhemmat
protestoivat elokuvaa vastaan. Mutta osattiinpa sitä meilläkin. Vuonna 1989 Yle
tuotti Outi Pakkasen romaanista Katso
naamion taa samannimisen tv-sarjan, jossa joulunvieton keskelle tunkeutunut
naamioitunut pukki murhasi pahaa aavistamattoman perheen isän. Vaikka kyse oli
kauhun sijaan jännittävästä draamasta, murhaava joulupukki traumatisoi hyvän
osan 80-luvulla syntynyttä sukupolvea, ja sarjan uusintakierrokset -94 ja -99
sinetöivät tapauksen. Jostain muistin syöveristä tuo oudolla muovinaamarilla
varustautunut pukki kaivautui joulun lähetessä takaisin tietoisuuteen. Sarjaa
ei tällä hetkellä valitettavasti saa Areenasta tai Elävästä arkistosta, mutta
toistaiseksi se löytyy Youtubesta (täältä).
Ja tästä linkistä voi pistää toiveen uusinnasta, kun ehtii.
Tällä kertaa Kauhuoppaassa uppoudutaan kolmeen 2010-luvun
kauhuelokuvaan, jotka kaikki esittävät jonkinlaisen ilkeän, vaihtoehtoisen version
joulupukista. Joulupukkiin kietoutuu mielenkiintoisella tavalla odotus, toivo
sekä vanhat tarinat ja myytit – yhtä aikaa nykyaikainen ja ajaton; ilo, mutta
myös kauhu. Mutta ei hätää – näiden kauhukomedioiden kanssa ei juuri tarvitse pelätä. Hyvää joulua kaikille!
Rare Exports
(2010)
No niin, kun puhutaan joulupukki-myytin vääntämisestä uuteen
uskoon, ei voi olla puhumatta Jalmari Helanderin Rare Exportsista. Vuoden 2010 elokuva on esiosa Helanderin
nerokkaille Rare Exports -lyhäreille
vuosilta 2003 ja 2005. Leffahan kertoo kymmenvuotiaasta Pietarista (Onni
Tommilla), joka isänsä ja tämän porukan kanssa joutuu tapahtumien
keskipisteeseen, kun amerikkalaisen liikemiehen kaivuuhommat Venäjän
puoleisella Korvatunturilla miltei vapauttavat lapsia metsästävän pukin
vuosisataisesta unestaan. Tätä kautta seurataan, kuinka Jorma Tommilan ja Tommi
Korpelan Rare Exports -yritys päätyi kesyttämään, kouluttamaan ja myymään
joulupukkeja kaikkialle maailmaan.
Täytyy sanoa, että leffa jaksaa yllättää. Olin toki elokuvan
nähnyt ja pidin siitä, mutten millään muistanut, että se on näin hyvä. Leffa
kääntää suht lyhyen kestonsa voitokseen, eikä siinä juuri tyhjäkäyntiä ole.
Koko elokuva on ripoteltu taiten täyteen pieniä yksityiskohtia, Lappi
näyttäytyy villin lännen lumisena versiona, näyttelijät tekevät hienoa työtä ja
lopun Indiana Jones -viittaus hymyilyttää. Täytyy myöntää, että suomalaisena
katsojana välillä saattaa mennä jopa ohi se, miten riemastuttavan outona
elokuva varmasti näyttäytyy Suomea tuntemattomalle. Henkilöt myös toimivat
kokoajan uskottavasti, mutta hyvin Hollywood-elokuvista poikkeavalla tavalla.
Dialogi on täynnä helmiä ja Tommi Korpela on kuin syntynyt heittämään
onelinereita. Parhaan osan vetää toki Risto Salmi kylän nimismiehenä vain
parilla repliikillä – kuten Salmi aina teki. Elokuva osoittaa hyvin jälleen
kerran, että genre-elokuvassa ei ole mitään syytä apinoida kansainvälisiä
elokuvia, ja kumarrella maahan asti – oman kielen ja kulttuurin näyttäminen ja
käyttäminen toimivat paljon paremmin. Ei tätä tällaisena olisi voinut missään
muualla tehdäkään. Rare Exports on paitsi
yksi parhaista joululeffoista ikinä, myös yksi parhaiten kansainvälisesti
tunnetuista suomalaisleffoista, ja syystä. Suosittelen uusintakatselua kaikille!
Krampus (2015)
Krampus kuuluu Keski-Euroopan Alppien seudun vanhaan
mytologiaan. Hän on demonimainen joulupukin paha versio, joka rankaisee tuhmia
lapsia ilmeisesti vitsalla tai raijaamalla heidät helvettiin kanssaan.
Elokuvassa perheen hyväntahtoinen poika pettyy riitaisan perheen
joulunviettoon, kun äiti vääntää matsia siskonsa kanssa, tädin mies on mulkku,
näiden lapset riiviöitä ja isotäti tyytymätön kaikkeen. Poika hylkää hyvät
toiveensa lähimmäisiä kohtaan, minkä seurauksena perhe joutuu outoon talviseen
limboon, jossa Krampus väijyy heitä.
Krampus sai aivan
turhaan osakseen jyrkkää kritiikkiä ilmestyessään. Elokuva on toimiva
kauhukomedia, josta joulun tunnelma välittyy hyvin. Ohjaaja Michael Dougherty
muistetaan erityisesti loistavasta Trick’r’Treatista
(2008, myös Halloween-spesiaalissa), ja tälläkin kertaa hän on luonut varsinaisen
runsauden sarven, sillä jouluiset hirviöt eivät todellakaan rajoitu Krampuksen
uhkaavaan hahmoon. Elokuva yhdistelee monia genrejä: löytyy eri sortin
hirviöitä, sitcommaista huumoria ja alun irvokas kulutusjuhla. Viittauksia
löytyy paljon aina Gremlinsistä
(1984) Puppet Masterin (1989) kautta Anacondaan (1997). Sen visuaalinen ilme
tuo mieleen Tim Burtonin ja taloa hiljaa piirittävät lumiukot muistuttavat Elävien kuolleiden yöstä (1968). Ja
vaikka vieterinukkea on käytetty vaikka kuinka monessa kauhuelokuvassa, milloin
se on ollut yhtä helvetillinen? Elokuva vieläpä vetää loppuun asti yhtä hyvin,
eikä lässähdä missään vaiheessa. Perheen äitinä Toni Collette on luonnollisesti
hyvä ja komedioiden vakikusipää David Koechner on elementissään ärsyttävänä,
mutta myös hyvää tahtovana junttina. Yhdessäoloa, aavemainen lumimaisema ja
leikkiä naulapyssyllä – miksi tämä ei olisi täydellinen jouluelokuva?
A Christmas Horror
Story (2015)
Jouluna 2015 Krampus seikkaili kauhuleffoissa kahdessakin
rainassa. A Christmas Horror Story on
antologiaelokuva samaan tapaan kuin Trick’r’Treat,
eli sen neljä jaksoa on leikattu limittäin tapahtumaan samoihin aikoihin ja sen
kiinnetarinana paikallisradion DJ selostaa paikallisuutisia ja hörppii
munatotia viskin kera. Jouluteemaisissa tarinoissa teinit selvittelevät murhia
suljetulla koululla, kuusenhakureissu päättyy ikävästi perheen pojan
käyttäytyessä oudosti, reissu isotädin luokse johtaa Krampuksen hyökkäyseen, joulupukin
tonttuihin iskee mystinen tauti ja jotain on vialla paikallisella ostarillakin…
Elokuvan puitteet ovat kyllä ihan kunnossa. Toki pieni
budjetti paistaa vähän läpi, mutta sen peittämiseksi on nähty vaivaa ja
esimerkiksi maskeeraukset on tehty taiten. Elokuvan suurin ongelma on sen
käsikirjoitus – jaksot ovat kovin epätasaisia, eikä mikään niistä millään
toimisi itsenäisenä tarinana. Tämä lienee myös syy sille, miksi ne on leikattu
limittäin. Tarinat myös tuntuvat jäävän kaikki jotenkin kesken, mutta lopun
twisti kyllä pelastaa vähän. Dialogi on koko ajan puisevaa ja näyttelijät
parhaimmillaan ok-tasoa, pahimmillaan totaalisia pökkelöitä – pohjanoteerauksen
tekee valkoisen perheen isä. Mutta ei se riitä latistamaan joulumieltä – onhan
tässä ainakin yritetty. Ja aukkoja paikkaa ikivihreä William Shatner
radiojuontajana – kaverihan on tietysti ihan täyttä rautaa!
Lähteet: Wikipedia, Youtube, Vintti.yle.fi
Kuvat: Cinet, Universal Pictures, RLJ Entertainment
