alun perin
Blodtur
”… and I ride and I ride…”
– Iggy Pop
Ohjaus ja käsikirjoitus: Kjetil Indregard, Atle Knudsen
Pääosat:
Anne Bache-Wiig, Erlend Rodal Vikhagen, Simen Bostad, Dagny Backer Johnsen
Kesto: 6 x 25 min
Ikäraja: 16
Arvostelen tavoistani poiketen sarjan tällä kertaa.
Norjalainen Hyytävää kyytiä (Bloodride) on kuusiosainen
kauhuantologiasarja, joka pötkähti Netflixin valikoimaan kolmisen viikkoa
sitten. Heti alkuun sellainen huomio, että Netflix saattaa yrittää tuputtaa
tätä englanninkielisellä dubbauksella, joka kannattaa kytkeä asetuksista
takaisin alkuperäiseksi norjaksi. Tiedä sitten johtuuko omista asetuksistani,
mutta olen huomannut saman typeryyden muidenkin ei-englanninkielisten sarjojen
ja leffojen kanssa. No niin. Myönnän auliisti, että vaikka pidän suuresti
siitä, että suoratoistopalveluihin – ja toki perinteisillekin kanaville –
tuotetaan kauhusarjoja, kauhu toimii mielestäni paremmin elokuvana. Vaikka
onhan lyhyemmällä ilmaisulla valtavasti hyviä puolia. Muistan, kun Subtv
aikoinaan (2006?) näytti ihan toimivaa Masters
of Horror -antologiasarjaa (2005–2007) – olin siitä erittäinkin innoissani,
ja sisälsihän sarja esimerkiksi Takashi Miiken melko kipeän episodin Imprint, johon törmää best of -listoilla tämän tästä yhä.
Kauhuantologiaahan oli toki tv-sarjana kokeiltu jo siihen mennessä kokonainen
maailmansivu aina Twilight Zonesta (1959–1964) vaikkapa Tales from the Cryptiin (1989–1996), ja nykyaikana niitä putkahtelee sieltä täältä yhtenään. Kauhufanin
näkökulmasta nykyaika on mitä otollisin, mutta täytyy myöntää, että monesti
sarjojen taso heilahtelee villisti puolelta toiselle, eikä parhaimmillaankaan
oikein päästä hyvien kauhuelokuvien tasolle. Vaan mieluustihan näitä katsoo,
vaikkei aina osuisikaan napakymppiin, ja varsinkin nuorempien elokuvan
tekijöiden ponnahduslautoina antologiat toimivat.
Sarjan ensimmäinen (ainoa?) kausi sisältää kuusi noin 25
minuuttista jaksoa, jotka kertovat itsenäiset tarinansa. Sarjaa nivoo yhteen
alku, jossa kuin Stephen Kingin novellista repäisty bussikuski ajaa ties minne,
kyydissään sarjan jaksojen päähenkilöitä, ja jokainen jakso tietysti kertoo
yhden henkilön tarinan. Toisin kuin monet muut antologiasarjat, jotka
perustuvat joka jaksossa eri ohjaajan ja käsikirjoittajan työpanokseen, on Hyytävää kyytiä norjalaisen kaksikon,
Kjetil Indregardin ja Atle Knudsenin, kirjoittama ja ohjaama.
Sarjan jaksot ovat kiitettävän erilaisia keskenään. Uhrauksessa kaupunkilaisperheen äiti on
totaalisen tylsistynyt perheen muutettua hiljaiseen maalaiskylään ja
paikallisten superoutosuhde lemmikkeihinsä saa hänen mielenkiintonsa heräämään
ja tuo uusia mahdollisuuksia. Hurjassa
veljeskolmikossa hiljalleen sairaalasta kotiutuva mies lähtee perheen
vanhalle mökille relaamaan veljiensä kanssa, eikä meno ole mitenkään ihan
viatonta. Kamalaa jälkeä vie homman
metatasolle, kun kirjailijuudesta haaveileva, kaikkien ihailema nuori nainen
huomaa elämänsä muuttuvan omituiseksi painajaiseksi. Koe-eläimet osoittaa, mitä rikas äijä on valmis uhraamaan
suojellakseen yrityksensä salaisuuksia. Vanhaan
malliin on vanha kunnon hyvän ajan kummitustarina, kun vanhaan kyläkouluun
saapuva naisopettaja törmää vanhoihin salaisuuksiin. Norsu posliinikaupassa sijoittuu firman juhliin, jossa uudet
työntekijät yrittävät selvittää, mitä tapahtui poispotkitulle ja kiusatulle
entiselle työntekijälle.
Jaksoista löytyy vähän kaikkea kauhun laidasta laitaan:
vähän slasher-menoa, kummituksia, näkyjä ja psykologista kauhua. Jopa hieman
splatteria saadaan paikoin! Jokaiseen tarinaan luotu kiitettävästi oma
maailmansa, eikä missään kohtaa ole menty siitä, missä aita on matalin. Jaksot
ovat onneksi juuri sopivan pituisia, eikä tyhjäkäyntiä ole – pidempinä tarinat
eivät toimisi lainkaan niin hyvin. Nyt näitä on myös mukava katsoa useampi
putkeen, ja koettaa arvailla, mistä kussakin on kyse. Sarja ei ehkä mullista
maailmoja, mutta on perhanan toimivaa viihdettä. Pari jaksoista nousee
selkeästi muiden yläpuolelle. Uhraus
ja Kamalaa jälkeä vakuuttivat
jaksoista ehkä eniten – Uhrauksen
näennäisen uhkaava lähtökohta muuntuu ihan muuksi tarinan edetessä ja Kamalaa jälkeä on loistavan anarkistinen
– jotain tällaista olisi mukava nähdä myös kokopitkässä muodossa, vaikka se varmasti
saattaisi vesittää menon.
Valitettavasti muutama jakso ei toimi ihan niin hyvin.
Muutamaan otteeseen käsikirjoitusta olisi vielä hieman voinut viilata – esimerkiksi
Vanhaan malliin pursuaa
irrallisia ideoita, joita ei oikein hyödynnetä, vaikka juoni onkin aika
simppeli. Pari jaksoa saa lähinnä odottamaan lopun väistämätöntä twistiä, joita
käsikirjoitus jaksaa yrittää. Täytyy sanoa, että käänteet kyllä aidosti
toimivat, vaikka niistä suurimman osan aavistaisikin, ja sarja jaksaa silti
muutamaan otteeseen kieputtaa odotuksia arvaamattomasti – Hurja veljeskolmikko saa viime sekunneillaan hymyn taatusti
hyytymään.
Lopputulos on mukiinmenevä kauhusarja. Sanotaan, että jos
sarjassa on kaksi neljän tähden jaksoa, kaksi kolmen ja kaksi kahden, niin
vaikka keskiarvo on selkeästi kolme, on laadukkaasta kokonaisuudesta annettava
pieni lisä. Kyllä tätä toisenkin kauden katsoisi.
Arvosana
Lähteet: Wikipedia, IMDB
Kuvat: Netflix