”Me olemme yö…”
– YUP
Ohjaaja: Jordan Peele
Käsikirjoitus: Jordan Peele
Pääosat:
Lupita Nyong’o, Winston Duke, Shahadi Wright Joseph, Evan Alex
Kesto: 1 tunti 56 minuuttia
Ikäraja: 16
*** Sisältää aavistuksenomaisia spoilereita ***
Jordan Peele on tilanteessa, josta jokainen ohjaaja unelmoi,
ja jota jokainen pelkää. Get Outin
jälkeen uutta elokuvaa odotti koko elokuvamaailma. Kaikkien katseet olivat
kääntyneet ohjaajaan, joka veti esikoisohjauksestaan parhaan alkuperäisen käsikirjoituksen
Oscarin, sai harteilleen yhteiskunnallisen kauhuelokuvan lipunkantajan viitan,
veti valtavat lipputulot pikkubudjetilla ja sai ylistäviä arvioita kaikkialla. Voiko
Us mitenkään lunastaa siihen
kohdistettuja odotuksia? Vastaus on kyllä. Us
on loistava, ajankohtainen ja omaperäinen kauhuelokuva.
Us alkaa vuodesta
1986, jolloin nuori Adelaide harhailee Santa Cruzin rantabulevardilla tivolista
Shaman’s Vision Quest -nimiseen
vekkulamaiseen peilisaliin, missä hän kohtaa jotain kammottavaa. Kolmekymmentä
vuotta myöhemmin Adelaide (Lupita Nyong'o) palaa perheensä kanssa samoihin
maisemiin. Peilisalin nimi on vaihtunut poliittisesti korrektimpaan Merlinin lumottuun metsään, mutta naisen
trauma on yhä jäljellä. Perheen kesäloma nyrjähtää sijoiltaan ensimmäisenä
yönä, kun lomapaikan eteen ilmestyy neljä karmivaa hahmoa – perheen kummallinen
varjoversio on tullut sakset käsissään piinaamaan heitä. Elokuva ammentaa
lapsuuden pelkojen syvistä vesistä, jostain kaikkein perimmäisestä
kauhunlähteestä, tehokkaasti. Seuraa home invasion -kauhulle tyypillistä
painostavaa jännitystä, kun mysteeriä lähdetään ratkomaan auki, mutta
elokuvassa on annosteltu reilulla kädellä huumoriakin. Perheen isä (Winston
Duke) tarjoaa tavan takaa kevennystä tunnelmaan, ja välillä tarinaa ryyditetään
mustalla huumorilla jopa niille rajoille, että se joko hytkyttää tai saa
lyömään kättä otsaan. Kauhuelokuvana elokuva ei ole erityisen raju, pikemminkin
omituinen tunnelma palvelee elokuvan perimmäistä mysteeriä – mitä
kaksoisolennot oikein ovat, ja mitä ne haluavat.
"Under the moonlight you see a sight that almost stops your heart" |
Us tekee
oikeastaan pitkälti saman, minkä Get Out
aiemmin – eikä mielestäni vertailua voi, tai kannata, välttää. Se ottaa vanhan,
ehkä hieman kuluneen kauhuelokuvan skenaarion ja pyörittää siihen omat
mausteensa, jopa kokonaisen oman maailmansa. Get Out kertoi jo nimellään, että hymyilevään kotiin saapuva pahaa
aavistamaton päähenkilö on kaikkea muuta kuin turvassa. Us taas alkaa home invasion -kauhuna, ja tekee sen vielä peräti
melko tyypillisesti, mutta sitten se kasvaa ja kasvaa, jopa apokalyptisiin
mittoihin. Kumpikin elokuva jättää nälän – Get
Out jätti kysymyksen siitä, mitä mysteerinen perhe oli puuhannut ennen
elokuvan tapahtumia, Us taas saa
miettimään, mitä elokuvan jälkeen tapahtuu. Kumpikin on toki kysymyksiä, joihin
en halua vastausta – enkä usko että näistä kumpikaan saa jatko-osaa.
Get Outin teemat
käsittelivät rotujen välisiä jännitteitä, orjuutta, syvällistä kulttuurista ja
henkistä ristiriitaa – Usissa teemat
ovat vähintään yhtä isoja – jopa tärkeämpiä – mutta niitä ei isketä aivan yhtä
suorasukaisesti naamaan. Us
käsittelee kaksoisolentojen kautta ihmisyyden pimeitä puolia, minkä vuoksi sen
teemat ovat universaaleja, mutta sen yhteiskunnallisempi teema on
monitulkintaisempi. Kaksoisolentojen maailma tuo elokuvaan sosiaalisen
luokkajaon pimeät puolet – sen kuinka synnyinpaikka ja tausta lyövät leimansa
loppuelämään. Toiset saavat syntyjään kaikki mahdollisuudet, toisille on
luvassa kylmää kyytiä – varsinkin Yhdysvalloissa, joissa amerikkalaisen unelman
kääntöpuolena on ”kaikki pärjäävät omillaan” -mentaliteetti. Ja Usista on mahdotonta puhua puhumatta
Yhdysvalloista.
Yhdysvallat ovat tällä hetkellä jakautuneempi kuin pitkään aikaan.
Kaksipuoluejärjestelmä aiheuttaa poliittisten mielipiteiden polarisoitumista niin pitkälle, että vastapuolta ei edes kannata yrittää kuunnella. Eikä tässä
ole kyse siitä kummalla puolella on, kummallakin on omat haavansa. Donald
Trumpin valinta presidentiksi 2016 jätti niin syvät traumat demokraateille,
että ne tulevat vaikuttamaan vielä, kun valta on jo kauan sitten vaihtunut.
Varmasti hieman samalla tavalla republikaanipuolella valtamedian ja Trumpin
välinen kädenvääntö on vaikuttanut negatiivisesti – mihin voi luottaa, kun oma
presidentti pitää lehdistöä valeautomaattina, ja lehdistö pyrkii purkamaan
tositv-presidentin pöyristyttävimpiä väitteitä? Mutta ei Trump ole syy, vaan
seuraus. Seuraus pitkästä kehityksestä, jossa toinen puoli vaikuttaa
rasisti-junteilta ja toinen maata rappeuttavalta, ylimieliseltä eliitiltä. Toinen puoli on täynnä aseistautuvia barbaareja ja toinen perusoikeuksia kaventavia lätisijöitä.
Kannattaako toista puolta edes yrittää ymmärtää, voiko heidän mölinäänsä kuunnella?
Voisiko heidät yrittää unohtaa? Entä millainen on jakautuneen maan tulevaisuus?
Näet varmasti mitä ajan takaa. Samalla Us
tahtoo myös kysyä, millaisia me itse olemme yksilöinä. Jos vastapuoli on meidän peilikuvamme,
voiko meitä erottaa siitä – ja jos ei, mitä se kertoo meistä? Kun perheen äiti
kysyy varjoperheen äidiltä, mitä nämä kaksoisolennot ovat, kuuluu vastaus: ”Me
olemme amerikkalaisia”. Tähän lauseeseen kiteytyy elokuvan nerokkuus.
Jakautuminen, kaksijakoisuus läpäisee koko elokuvan. Varjoperheen aseina ovat
sakset, ja vuoden 1986 Hands Across America -kampanja pyrkii yhdistämään maan
ja kansan, mutta samalla mereltä merelle ulottuva ihmisketju jakaa maan kahtia.
"You hear a creature creeping up behind" |
Elokuvan tekninen puoli on kaunista katsottavaa – elokuvan
kuvannut Mike Gioulakis on tehnyt mm. It
Followsin (2014) ja jälki on sen mukaista – vaikka aivan yhtä nerokkaasti Usia ei ole kuvattu. Erityismaininta on
pakko antaa elokuvan musiikista. Jo Get
Outin scoren säveltänyt Michael Abels on luonut käsittämättömän upean
musiikin elokuvaan – ja musiikkia käytetään muutenkin nerokkaasti, vaikka
N.W.A.:n Fuck tha Police menee jo
miltei liian pitkälle – hyvällä tavalla tosin.
Elokuvalla voisi antaa pyyhkeitä hieman liian pitkästä
kestosta, olisihan tämä vartin lyhyempänä kompaktimpi – esimerkiksi valkoisen
ystäväperheen mukaan tuominen tuntuu venyttävän kestoa tuomatta paljoakaan
elokuvaan. Mutta ratkaisu on toki perusteltu ja osoittaa, että tällä kertaa ei
ole kyse rodusta – niin valkoiset, mustat kuin kaikki muutkin ovat saman
tilanteen ja ongelman edessä. Lisäksi olisin kaivannut elokuvan
kaksoisolento-pahiksilta hieman enemmän. Näyttelijät tekevät loistavat
tuplaroolit pelottavina ilmestyksinä – erityisesti mahtava Lupita Nyong'o perheiden
äiteinä. Kaksoisolennot ovat tehokkaita ja saavat ihokarvat pystyyn, mutta
elokuva olisi voinut nojata pikemminkin heidän karmivuuteensa, kuin heidän
tuomaansa väkivallan uhkaan. Tämä on ehkä pieni hukkaan heitetty mahdollisuus.
Mutta en jaksa valittaa. Kaiken kaikkiaan Us
on loistava, ja sen lopetus kylmää. Voi olla, että se ei ole yhtä tiukka
kokonaisuus kuin Get Out, mutta
vähintään yhtä omaperäinen se on, ja sitäkin monisyisempi. Se ei välttämättä
saa yhtä paljon fanikuntaa kuin valkoisten ja mustien välisistä eroista
nerokkaasti huumoria(kin) lypsänyt Get
Out, sillä se on vakavampi, vaativampi ja synkempi. Peele pystyi
lunastamaan hänelle asetetut odotukset, eikä menestyksen tuomasta krapulasta
ole jälkeäkään. No, pienet sille. Ja täydet.
Arvosana
Lähteet: IMDB, Wikipedia
Kuvat: Universal Pictures