Pelkkää säikyttelyä!

Sofia Tawastin ja Ville Yli-Knuutilan mainio Outo laakso -podcast (täällä ja täällä) tutustutti minut Where’s the Jump? -sivustoon. Linkki sivustoon tässä. Sivusto osoittautui sen verran mainioksi, että siitä on syytä puhua hieman enemmänkin. Where’s the Jump? listaa yksityiskohtaisesti yli 500 kauhuleffan kaikki säikäytykset sekunnilleen. Näin voi esimerkiksi käydä tarkistamassa, kuinka rajua säikyttelyä on luvassa, tai vaikka fiilistellä jälkikäteen lempileffansa säikäytyksiä. Jump scaret on jaettu pienempiin (minor) ja isompiin (major). Leffojen pelottavuutta on arvioitu sivustolla muutenkin. Hieman samalla tavallahan toimii IMDB:n Parents Guide, josta voi käydä katsastamassa elokuvien väkivaltaa, seksiä ja jopa kiroilua. Kummassakin tapauksessa on sanomattakin selvää, että leffan saa liki totaalisesti spoilattua tutustumalla näihin – mutta aina se ei välttämättä haittaa. Mikäli jump scaret potuttavat, niiden ärsyttävyyttä voi hiukan lieventää se, että tietää niistä etukäteen ja herkkä katsoja voi saada kiksejä jo pelkistä säikäytysten kuvauksista. Illan kauhuleffaa ei siis välttämättä tarvitse jättää katsomatta säikäytysten pelossa, jos tietää, että säikyttelyä ei ole luvassa – tai sitä osaa oikeissa kohdissa odottaa. Ja toisaalta sivuston hakutoiminnolla voi katsastaa, mitkä leffat sitten ovat niitä kunnon jump scare -pläjäyksiä. Ja niinhän Kauhuopas tietysti tekee. Listan kärkipäästä löytyy tuttuja nimiä: Insidious (2010), Annabelle: Creation (2017), mutta myös ylläreitä – oliko Freddy vs. Jasonissa (2003) todella yhdeksänneksi eniten säikäytyksiä? Tehdäänpä lyhyt tarkastuskierros säikyttelyjen top kolmoseen.

Ja voittaja on…

Haunting in Connecticut 2: Ghosts of Georgia (2013)

Where’s the Jump? -sivuston selkeä ykkönen on Haunting in Connecticut 2: Ghosts of Georgia. Leffassa on 32 säikäytystä – 6 isoa ja 26 pienempää. (Vertailun vuoksi: alkuperäinen Kirottu (2013) sisälsi sivuston mukaan 12 jump scarea, joista kolme oli merkittäviä.) Leffaa on lyöty aivan älyttömän tollolla nimellä: Georgiahan on vain 1200 kilometrin päässä Connecticutista – hieman sama kuin leffan nimi olisi Helsinki Massacre 2: Blood in Berlin. Leffaa toki ei alun perin ole tehty jatko-osaksi, vaan sen otsikko on tuotantoyhtiön neronleimaus. No se siitä – kuinka pelottava leffa sitten on?

Täytyy myöntää, että Ghosts of Georgiassa on ihan potentiaalia. Säikyttelyä on luvassa ihan alusta loppuun. Ensimmäiseen kahteen minuuttiin mahtuu jo kaksi yritystä. Ja parin minuutin välein painetaan taas. Suurin osa säikäytyksistä on täysin turhia, mutta osa kyllä toimii. Leffa kertoo kolmihenkisestä perheestä, joka muuttaa Georgian syrjäseudulle. Mukaan lyöttäytyy myös perheen äidin sisko. Perheen naiset, pikkutyttö Heidi mukaan lukien, omaavat kaikki näkijän kykyjä, ja kykyä käytetäänkin hanakasti: kaikkialla on jatkuvasti haamuja. Juonikuvio ymppää mukaan orjuuden aikaisen maanalaisen rautatien: todellisen historiallisen orjuuden vastaisen verkoston, joka salaa yritti pelastaa karanneita ja vapautettuja orjia pohjoisiin osavaltioihin lynkkausjoukoilta. Orjuuden historian haamuista kyllä riittää ammennettavaa – toki historiallisen kauheuden käyttämistä kauhuleffan polttoaineena voi pitää aika mauttomanakin. Kaikesta paistaa läpi, että tekijätiimi on ainakin yrittänyt – on twistejä, näkyjä, outoja leikkauksia ja kameralla leikittelyä. Hahmot ovat ihan sympaattisia. Loppuun asti yritys ei ole vienyt, sillä leffa on auttamattoman keskinkertainen. Kovalla säikyttelyllä marinoitua kauhuviihdettä etsivälle leffa silti kyllä toimii. Wikipedia väitti elokuvan budjetin olevan vaatimaton 1,5 miljoonaa ja IMDB 9 miljoonaa. Jos IMDB:n tiedot pitävät kutinsa, on leffa ihan tolkuttoman halvannäköinen. Odotin silti paljon huonompaa.

Arvosana  

Extraterrestrial (2014)

The Vicious Brothers -nimellä syystä tai toisesta työskentelevä ohjaajakaksikko Colin Minihan ja Stuart Ortiz ovat vastuussa listan kakkossijoituksen saavasta Extraterrestrialista, joka saavuttaa sijoituksensa 30 säikäytyksellä, joista neljä on isoa ja 26 pienempää. Kaverit ovat aiemmin ohjanneet esimerkiksi Grave Encountersin (2011), josta itse pidin paljon.

Extraterrestrial on versiointi perinteisestä mökki metsässä -lajityypistä, joka on tällä kertaa höystetty ufoilla. Siis Evil Dead, mutta Necronomiconin sijaan valoja taivaalla. Viisi nuorta aikuista painuu vanhalle mökille, josta pitäisi saada kuvia ennen myyntiä. Seuraa ihan peruskesäviikonloppu: ryypiskelyä, suhdesotkua, naapurin Michael Ironsiden näköisen foliohattupään kanssa hengailua – ja ufojen invaasio. Olisi väärin haukkua elokuvaa sen kliseisyydestä, sillä siihen se pyrkiikin. Kaikki elokuvassa on genrelle niin tyypillistä kuin olla ja voi, ja melkein kaikki ufo-kliseet on ympätty mukaan – jo leffan nimi kertoo suorasukaisesti, mitä tuleman pitää. Riippuu katsojasta, kuinka paljon kliseisyys haittaa. Omasta mielestäni kliseisyys toimii, koska leffa on tehty hyvin ja se, että ufot jopa näyttivät pyöreine päineen ja hujoine raajoineen perinteisiltä, oli leffan vahvuus. Itse säikäyttelyä ei leffassa mielestäni huomannut muita saman lajityypin edustajia enempää, vaikka mittari niin näyttikin. Kliseistä on leffaan saatu rakennettua maukas soppa, jonka viimeinen puolituntinen on ihan rautaa. Harmi, että leffan hahmot on kirjoitettu ihan liian ohuesti – muuten antaisin leffalle puoli tähteä lisää.

Arvosana

Resident Evil: The Final Chapter (2016)

Listan kolmonen on yllättäjä. Kolmas sija on itse asiassa tasapeli, sillä sekä viimeinen Resident Evil että Paranormal Activity: Ghost Dimension (2015) sisältävät sivuston mukaan 29 säikäytystä. Mutta koska Paranormal Activityssä on vain yksi suurempi säikäytys ja Resident Evilissä viisi, on voittaja ilman muuta selvä.

Oma kiinnostukseni Resident Evil -leffasarjaan lopahti jossain niillä vaiheilla, kun Milla Jovovichin klooneja alettiin tuputtaa ovista ja ikkunoista, mutta ennen kuin hän oli saanut psyykkisiä supervoimia (tai jotain). Mutta ei se mitään, kyllä sarjan toiminnantäytteiseen, scifihtävään zombimaailmaan pääsee sisään, vaikka joku osa olisikin jäänyt välistä. Tällä kertaa päähenkilö Alicen olisi lopullisesti yritettävä tuhota Umbrella corporation, ennen kuin viimeisetkin ihmiset kuolevat. Leffa punoo auki jääneitä juonenpätkiä kiinni ja yrittää ympyrämäisesti palata ensimmäisestä osasta tuttuihin paikkoihin. Resident Evilit valitsivat elokuvina alusta alkaen kauhun sijaan actionin pääpainopisteekseen, minkä vuoksi ne eivät koskaan ole olleet erityisen pelottavia. Samaa menoa on viimeisessä osassa luvassa. Leffassa on valtavasti sinänsä jonninjoutavaa actionia, mutta muutamat kuvat, kuten zombiarmeijan päälle satava palava bensa ja muutamat cgi:llä väännetyt erikoiszombit, ihan kyllä säväyttävät. Mikäli leffasarja on kiinnostanut – ja miksei se toimintapläjäyksenä menettelisi – viimeinen osa ei varmasti tuota pettymystä. Itse olisin alusta alkaen toivonut sarjan menevän ihan eri suuntaan, minkä vuoksi olen ehkä vähän jäävi arvioimaan sitä.

Mutta entä sitten ne jump scaret? No onhan niitä, joskaan leffa ei selvästikään ole yrittänyt mitään säikäytysennätyksiä. On itse asiassa hieman kummallista, miten Where’s the Jump? laskee kolme peräkkäistä säikäytystä samassa kohtauksessa ikään kuin ”suuriksi” (major). Olenkohan liian paatunut kauhun katselija jos uskallan väittää, että leffassa kyllä on jump scareja, mutta ne eivät tee siitä yhtään pelottavaa? Eikä se liene leffan tarkoituskaan. Ai niin, sarjan faneille tiedoksi, että hieman samalla tavalla kuin Resident Evil 7 pelinä pyrki reboottaamaan sarjaa, on myös leffoille jonkinlainen uudelleenkäynnistys suunnitteilla.

Arvosana

Lyhyt yhteenveto:

Where’s the Jump? -sivusto on ihan hauska väline esimerkiksi säikäytysten ystäville, tai toisaalta niille, jotka jump scareja inhoavat, mutta haluavat silti katsoa kauhua. Top 3 eniten säikäytyksiä sisältänyttä leffaa nyt katsoneena voin vahvistaa, että pelkät jump scaret eivät tee leffasta pelottavaa – tietenkään. Tarvitaan tunnelmaa, samaistuttavia henkilöitä ja tilanteita, musiikkia, jännityksen lataamista. Yksi tai kaksi hyvin rakennettua ja juonellisesti perusteltua säikäytystä tekee leffasta pelottavamman kuin neljäkymmentä hutaistua ja liioiteltua jump scarea. Loppuun linkki Youtubeen, yhteen kaikkein nerokkaimmista jump scareista. Säikäytyksiä tuntevat tietänevät jo, mistä on kyse – ja ei, kyse ei ole kauhuleffasta.

Lähteet: Wikipedia, IMDB, Outo laakso -podcast, YouTube, pcgamer.com

Kuvat: Gold Circle Films, Abduction Films, Screen Gems