sunnuntai 5. tammikuuta 2020

Vuoden 2020 tulevat kauhuelokuvat


Uuden vuoden aluksi on hyvä jälleen katsastaa tämän vuoden tulevia ensi-iltoja. Viime vuoden päivityksessä käsitellyistä elokuvista useampikin odotetusti lykkäytyi ja esimerkiksi vähemmän yllättäen World War Z:n jatko-osasta ei ole vieläkään mitään tietoa. The Grudge – Kauna saapuu Suomen kankaille ilmeisesti jo ensi viikolla 10.1. ja Katie Holmesin tähdittämän Brahms: The Boy II:n pitäisi saada teatteriensi-iltansa 21.2.! Älyttömään tuotantokurimukseen jumittunut New Mutants on IMDB:n tietojen mukaan ensi-illassa 3.4. – mutta moni leffaa odottava osaa tähänkin suhtautua varauksella.

Sarjaformaatissa luvassa on esimerkiksi Netflixin puolella Mike Flanaganin mahtavan The Haunting of Hill Housen (2018) itsenäinen kakkoskausi The Haunting of Bly Manor ja näillä näkymin syksypuolella American Horror Storyn kymmenes kausi! AHS:n teemaa ei ilmeisesti vielä ole ilmoitettu.

Tässä siis katsaus kymmeneen vuoden 2020 tulevaan ensi-iltaan. Ja taas sama varoituksen sana kuin aina: julkaisutietoihin ei oikein koskaan ole luottamista, ensi-iltoja siirretään toisten tieltä jatkuvasti ja jo valmiita leffoja leikellään vuosikausia uuteen uskoon. Aika näyttää tuleeko tästä yhtä kova vuosi kauhuelokuvien saralla kuin älyttömän hienosta viime vuodesta!




Color Out of Space

Tammikuussa Jenkeissä ensi-iltansa saava Color Out of Space on ensimmäinen suuren budjetin Lovecraft-tulkinta – kymmeneen vuoteen? Kahteenkymmeneen? Milloinkaan? Elokuvassa pihalle iskevä meteori alkaa vaikuttaa oudosti Arkhamin seudulla Massachusettsissa elävään perheeseen ja kummallinen purppurainen valo valtaa alaa. Parin vuoden takaisen huurteisen Mandyn (2018) tuottajat selvästi huomasivat, että Nicholas Cage ja neonvärit ovat kuin luotuja toisilleen – ja miksi eivät olisi! Perheen isän rooliin (jälleen) genre-elokuvassa (jälleen!) hyppäävä Cage tekee ainakin trailerin perusteella tyylilleen uskollisen roolisuorituksen. Ohjaaja Richard Stanley palaa pitkän elokuvan pariin yli 25 vuoden jälkeen, joten genrefanin odotukset ovat korkealla! Rotten Tomatoesissa leffa on ensikritiikkien perusteella kirkkaasti paremman puolella. Lähtökohtaisesti aina vähän tuhoon tuomituilta yrityksiltä näyttävät Lovecraft-sovitukset saattavat vihdoin saada pienen valonpilkahduksen – peukut pystyyn!






Gretel & Hansel

Tunnelmallisista kauhuelokuvista tunnettu (I am the Pretty Thing that Lives in the House 2016) Oz Perkins tekee kauhuväännöksen muutenkin kauheasta Hannu ja Kerttu -sadusta. Lähtökohdiltaan leffalla on paljon potentiaalia, ja It-elokuvasta tuttu Sophia Lillis Kerttuna sekä Alice Krige hyytävänä noitana vaikuttavat nappivalinnoilta. Trailerin perusteella leffasta on vaikea sanoa yhtään mitään – vaikutteita on otettu The Witchistä (2015) sekä mahdollisesti Apostlesta (2018), mutta muuten tämä saattaa kallistua suuntaan tai toiseen. Näyttöjen perusteella uskaltaisin kuitenkin luottaa ohjaaja Perkinsiin – vahvaa tunnelmaa, mysteerejä ja monitulkintaisia juonikuvioita on varmasti luvassa!



The Lodge

Sundancessa 2019 ensi-iltansa saanut The Lodge on helmikuun uutuuksia. Elokuva kertoo äitipuolesta ja tämän uusioperheen kahdesta lapsesta, jotka jäävät perheen mökille kolmistaan talvilomalleen. Naisen menneisyyden salaisuudet kuitenkin palaavat vainoamaan eristyksissä olevaa kolmikkoa. Tiheätunnelmainen kauhu lumisen metsän keskeltä on kirvoittanut kriitikoilta jopa vertailuja Ari Asterin Hereditaryyn (2018), eivätkä Goodnight Mommylla (2014) kannuksensa ansainneet ohjaajat Veronika Franz ja Severin Fiala todellakaan ensimmäistä kertaa kaiva äiti-lapsi-dynamiikasta kauhuntasoja esille. Tässä on tämän vuoden tunnelmaan nojaavan kauhun merkkiteoksen mahdollisuus, mutta valitettavasti ainakaan toistaiseksi minkäänlaista Suomen ensi-iltaa leffakankailla ei ole tiedossa – toivotaan asiantilaan korjausta!



Fantasy Island

Yhdysvalloissa rakastettuun 70–80-lukujen televisiosarjaan Fantasy Island perustuva kauhumukaelma saa Jenkkien ensi-iltansa helmikuussa. Fantasioiden saarella joukko nuoria aikuisia saa toivoa kukin yhden toiveensa toteutuvan, mutta joka fantasialla on tietysti synkkä kääntöpuoli, jota toivoja ei osaa odottaa. Blumhouse-tuotantoyhtiö selvästi kärkkyy jälleen kerran kauhuviihteen nälkäisen yleisön rahoja, ja mikäpä siinä. Elokuvalla on oikeasti potentiaalia olla viihdyttävä kauhupläjäys, toivotaan vain, ettei sitä ole saksittu liian laimeaksi nuorison rahojen toivossa, sillä leffalla on myös potentiaalia olla tavattoman ärsyttävä. Traileri lupaili oikeinkin synkkiä visioita, mutta lopputuloksen näkee vasta myöhemmin. Tämä leffa on muuten vasta ensimmäinen kolmesta Blumhousen leffasta tällä listalla – Jason Blumin valtakausi kauhun saralla jatkuu siis menestyksekkäästi!




Invisible Man

Universalin piti luoda vanhoista leffahirviöistään Frankensteinista, muumiosta ja kumppaneista yhteinen ”Dark Universe”. Homman pyllähdettyä The Mummyn (2017) huonoon menestykseen Blumhouse tarttui härkää sarvista ja on nyt saatellut Invisible Manin valmiiksi. Ohjaajan pallilla on kolmatta kokopitkäänsä ohjaava kauhuguru Leigh Whannell, joka Upgraden (2018) jälkeen jälleen yhdistelee tieteiselokuvaa hyvin luontevalla tavalla muihin genreihin. Whannellin visio ei taida noudatella H. G. Wellsin alkuperäisromaania, eikä Universalin filmiklassikkoja, vaan keskiössä on Elisabeth Mossin esittämä nainen, jonka sairaalloisen mustasukkainen exä ei välttämättä tehnytkään itsemurhaa, vaan keksi keinon kostaa naiselle näkymättömänä. Paranoiaa ja tieteiskauhua on siis luvassa. Aika näyttää jatkuuko Dark Universe jotenkin, Blumhouse on kiinnostunut tekemään uusintaversioita klassisista leffahirviöistä, mutta näillä näkymin linjaus on, että tulevat leffat eivät liity toisiinsa – ja varmaan hyvä niin (lähde). Suomen ensi-ilta 28.2.



A Quiet Place II – Hiljainen paikka II

John Krasinski palaa luomaansa alieneiden valtaamaan maailmaan näillä näkymin maaliskuussa. Elokuva jatkaa ykkösosan tapahtumien jälkeen samoilla hahmoilla, jotka ilmeisesti tällä kertaa lähtevät tutulta kotitilalta suureen maailmaan. Postapokalyptista maailmaa on kyllä 2000-luvulla elokuvissa tutkittu sen verran paljon, että toivotaan leffalla olevan muitakin omia paukkuja, kuin nuo omintakeiset hirviöt – ja vähintäänkin ettei leffa nyykähdä täysin Walking Deadiksi: ”ihmiset ovat pahin uhka” -asetelma kun vähän paloi loppuun jo 28 päivää myöhemmin -elokuvassa (2002). Ensimmäisestä osasta – vaikkei täydellinen ollutkaan – voi olla vaikea parantaa, mutta toisaalta nyt elokuvalla on mahdollisuus päästä kunnolla tutkimaan luomaansa hiljaista maailmaa. Ehkäpä kohtaamme jonkin toisenkin hirviöntyypin matkan varrella?



Antlers

Karsastan tavallisesti kauhuelokuvien trailereita monestakin syystä, mutta Antlersin traileri vaikutti lupaavalta. Elokuvassa pikkukylän opettaja huolestuu hiljaisesta oppilaastaan, jolla tuntuu olevan iso salaisuus. Kaikkien metsänkävijöiden kaveri Wendigo saattaa saada Antlersissa vihdoin kunnon kauhuelokuvaversion. Mielenkiintoista myös nähdä mihin suuntaan elokuva myyttiä kieputtaa, sillä olennon mytologia on sen verran runsas, että siihen voi tarttua useasta eri kulmasta. Tiivistunnelmaiselta ja brutaalilta vaikuttavan elokuvan on ohjannut Scott Cooper, joka muistetaan lähinnä Crazy Heartista (2009), mutta on tehnyt muitakin tasalaatuisia elokuvia, ja sen on tuottanut genre-elokuvan kultapoika Guillermo Del Toro. Tämä saadaan Suomen teattereihin, saadaanhan?


Saw

Nyt ollaan jännän äärellä. Koomikko Chris Rockin aloitteesta lähtenyt yhdeksäs Saw-elokuva on ilmeisesti valmis, ja sen ensi-iltaa aikaistettiin toukokuulle, jotta syksyn Halloween Kills ei veisi leffalta yleisöä ja toisinpäin. Elokuva kulkee työnimellä The Organ Donor, ja sen pitäisi jotenkin suuresti uudistaa koko kertaalleen kuopattua sarjaa. Rock vanhana Saw-fanina on kuulemma saanut tähän aivan kuningasidean. No, ainakaan kammottavan Jigsaw:n ohjaajakaksikko The Spierig Brothers ei palaa pökäleensä jälkeen, vaan ohjaajan pallilla on Saw:t 2–4 tehnyt Darren Lynn Bousman. Rockin ohella päärooleissa on mm. kaikkialle ehtivä Samuel L. Jackson. Täytyy myöntää, että äkkiseltään koko juttu kuulostaa aika heikolta, mutta ehkä juuri siksi tässä on potentiaalisen yllättäjän tuntua. Ohjaajan mukaan leffassa on suurin koskaan rakennettu ansa, mutta vanhana fanina toivoisin pienempää – jotain ilkeää ja uskottavampaa, lähempänä alkuperäistä leffaa. Ainuttakaan traileria ei ole vielä julkaistu eikä markkinointi alkanut, joten seurataan mielenkiinnolla, toteutuuko toukokuun ensi-ilta, vai onko tämä sittenkin alkuvuoden -21 leffoja.



Conjuring 3: The Devil Made me do it

Conjuring-saaga jatkuu tänä vuonna kahdeksannella (!) leffalla, kun Warrenin pariskunta saapuu jälleen valkokankaille sekoittamaan surutta faktaa ja fiktiota, humpuukia ja vedätystä todellisiin tapahtumiin. Itse pääleffasarjan kolmas osa on odotettu tapaus. Pitkin matkaa faneille tiputeltiin tietoja, että tällä kertaa pyörittäisi ihmissusi-teemojen ympärillä, mutta onneksi tämä juonikuvio taidettiin taputella viime vuoden Annabelle Comes Homessa. Tällä kertaa siis liikutaan ilmeisesti oikeusjutun ympärillä, jossa Warrenit jollain tavalla olivat mukana todistamassa, että vuonna -81 vuokraisäntänsä tappanut Arne Cheyenne Johnson oli syyntakeeton, koska demoni oli hänen mielensä vallannut. Ensimmäinen Conjuring oli loistava leffa ja kakkososakin laadukas, vaikka taso laskikin, joten hyvää kauhuviihdettä on lupa odottaa. Vera Farmigan ja Patrick Wilsonin luontevasti tähdittämä leffa saapuu säikyttelemään syksyllä ohjaajanaan The Curse of La Lloronan (2019) ohjannut Michael Chaves. Saas nähdä minkälaisia spinoffeja mahdollistavia sivuosamörköjä on arsenaalissa tällä kertaa.



Halloween Kills

Vuonna 2018 Michael Myers palasi, pyyhki tarinastaan pois kaikki muut Halloween-elokuvat, paitsi ensimmäisen, ja aloitti melkoisen murhasprintin. Tuloksena oli toimiva slasher, johon yleisökin tykästyi, ja jonka maine on vain kasvanut teatterikierroksen jälkeen. Alun perin ohjaaja David Gordon Greenin ja käsikirjoittaja Danny McBriden oli tarkoitus tehdä heti kaksi leffaa, mutta he odottivat yleisön reaktioita, joten nyt he päättivät paisuttaa uudet Halloweenit saman tien trilogiaksi. Tänä vuonna Halloween Kills kiusaa Jamie Lee Curtisin Laurie Strodea ja vuonna 2021 on luvassa kolmasosa Halloween Ends. Juonesta ei vielä ole tarkempaa tietoa – mutta valistunut veikkaus sanoo, että Michael… luultavasti palaa Haddonfieldiin… ja murhaa.
Menevää puukkohippaa on varmasti luvassa!




Siinä pieni katsaus vuoden 2020 kauhuelokuviin! Kaikenlaista vuosi tuo tullessaan, ja saattaahan se tuoda ylläreitäkin. Wrong Turnin jatko-osaa / reboottia Wrong Turn: Foundation tuotetaan parhaillaan, Nia Costan ohjaama Candymanin jatko-osan ensi-ilta on luvattu kesäksi, Conjuring spinoff The Crooked Man saattaa tulla tänä vuonna, huhut Jason Voorheesin paluusta käyvät kuumana Halloweenin menestyksen jälkeen ja David S. Goyerin pitäisi tehdä uusi Hellraiser, jota on jo kymmenkunta vuotta puuhattu.

Hyvää leffavuotta 2020!


Lähteet: IMBD, Wikipedia, Bloody Disgusting, Upcominghorrormovies.com, RLJE Films, Rotten Tomatoes, Variety, Indiewire, Screenrant
Kuvat: RLJE Films, Orion Pictures, NEON, Columbia Pictures, Paramount Pictures, Warner Bros. Universal Pictures
 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jes hyvä! Kommenttiasi tarkistetaan...