”Telling me I have to change, telling me to
act my age…”
– Goldfinger
Ohjaaja: David Yarovesky
Käsikirjoitus: Brian Gunn, Mark Gunn
Pääosat:
Jackson A. Dunn, Elizabeth Banks, David Denman
Kesto: 1 tunti 30 minuuttia
Ikäraja: 16
Sillä välin, kun Marvel ja Disney ovat kipuilleet New Mutantsin jälkituotannossa jo pari
vuotta, iskee Sony ohi takavasemmalta Brightburnilla.
Vieläkään ei ole varmaa, kuinka paljon kauhuelementtejä New Mutantsiin uskalletaan änkeä nyt, kun Disney on tunkenut
vuorostaan lusikkansa soppaan – ja ovatko puheet siitä ”kauhuelokuvana” lopulta
pelkkä markkinointikikka, mutta Brightburn
on täysiverinen kauhuelokuva. Tai niin täysiverinen kuin sen lähtökohdista irti
saa.
Brightburn
rakentuu kiehtovan lähtökohdan ympärille: mitä jos Teräsmies olisikin paha?
Elokuva pyrkii vastaamaan mahdollisimman hyvin tähän kysymykseen ja kertoo
tarinan kaverin lapsuudesta. Käsikirjoitus vetää mutkat niin suoriksi, että
tulevan superpahiksen taustatarina on yksi yhteen Teräsmiehen tarina –
maanviljelijäpariskunnan pellolle tipahtaa eräänä yönä avaruusalus, josta
löytyvä pienokainen on kuin taivaanlahja lapsettomalle parille. Vanhemmat
kasvattavat lastaan tiedostaen tämän yliluonnolliselta vaikuttavan taustan.
Isällä on joosefmaisia epäilyksiä – poikahan ei biologisesti ole hänen – eikä
hän ihan osaa poikaa kasvattaa, mutta periaatteessa lapsuus on aika tavallinen.
Silmää Teräsmiehelle vinkkaillaan pojan sinisellä pyjamalla ja punaisella
peitolla. Kaksitoistavuotissyntymäpäivien jälkimainingeissa alkaa latoon
piilotettu avaruusalus kutsua poikaa vierasperäisellä viestillään, eikä
aikaakaan, kun puberteettia lähestyvä poika saa huomata voimiensa kasvaneen.
Samalla ikävä kyllä pojan pinna lyhenee sen verran, että pienikin vastalause
saa hänet raivoihinsa – ja teiniangsti yhdistettynä supervoimiin on melko
apokalyptinen yhdistelmä.
Smallvillessä verta roiskittiin ihan liian vähän |
Yhtälailla kuin asetelma on kiehtova, se on myös elokuvan
heikko kohta. Juoni tahtoo välttämättä kertoa pojan kasvutarinan, joten yhtään
yllätystä ei ole luvassa. Elokuva ei myöskään anna hirveästi motivaatiota pojan
pahuudelle – koulukiusaamisteemakin lakaistaan maton alle aika yliolkaisesti.
Ilmeisesti pääsyy pojan raivoon on jonkinlainen eksistentiaalinen
pottuuntuminen – oli se sitten peräisin emoaluksesta tai ei. Supervoimat
takaavat ylivoiman, jonka edessä kaikki – myös elokuvan juoni – ovat
voimattomia, sillä kun Teräsmies päättää murhata, hän murhaa ja sillä sipuli,
ei siinä kukaan mitään voi vastaan sanoa. Tätä kautta myös kauhuaspekti kärsii –
hyvä pahishan lopulta kuitenkin perustuu heikkouksilleen: vampyyrit pitää
kutsua itse sisään, zombit ovat hitaita, Darth Vaderilla on yhä inhimillisiä
tunteita – ja millainen olisi täysillä perään sprinttaava Michael Myers?
Elokuva kyllä lunastaa alkuasetelmansa, se on laadukkaasti tehty ja vastaa
ajatusleikkiin pahasta Teräsmiehestä, mutta omaperäisyydestään huolimatta se on
niin ennalta arvattava, että se luisuu ajoittain jopa tylsän puolelle. Se on
vähän kuin kebab ranskalaisilla: toimii tylsänä sunnuntaina, mutta olisihan
sitä lopulta jotain muutakin voinut ottaa.
Brightburnin
taustapiruna puuhailee tuottaja James Gunn, joka kauhun saralla on mm.
kirjoittanut Dawn of the Deadin
uusintaversion (2004) sekä ihan mainion The
Belko Experimentin (2016) ja sittemmin siirtynyt suuren budjetin
supersankarileffoihin – muun muassa Guardians
of Galaxyt (2014 & 2017) ovat hänen kirjoittamiaan ja ohjaamiaan ja
seuraavaksi kaveri hyppää DC:n kelkkaan, sillä hänet on kiinnitetty seuraavan Suicide Squadin ohjaajaksi ja
käsikirjoittajaksi. Kaiken kaikkiaan pätevä kaveri tekemään supersankarileffasta
kauhua, siis. Brightburnin ovat
kirjoittaneet hänen veljensä Brian Gunn ja heidän serkkunsa Mark Gunn.
Ohjaajana toimii lähinnä musiikkivideoita ja yhden scifikauhun ohjannut David
Yaroveski. Elokuvan näyttelijät tekevät kaikki mukiinmenevää työtä – lähinnä
komedioista ja sitcomeista muistettavat Elizabeth Banks ja David Denman
kannattelevat elokuvaa tulevan supersankarin vanhempina. Elokuvan puitteet ovat
myös kunnossa huolimatta pienestä budjetista. Vääjäämätön tuho on tehty lähinnä
cgi:llä, muttei päällekäyvästi. Samoin ne muutamat raakuudet on toteutettu
hienosti – jopa yllättävän brutaalisti. Verta ei vuodateta paljon, mutta pari
kuvaa leffassa ovat aika tiukkoja. Tässä mielessä on mielenkiintoista,
minkälaisella trapetsilla leffa taiteilee – se voisi olla K12 kertomus pahasta
supersankarista, mutta asettuu K18 tunnelmiin parilla brutaalilla kuvalla.
Rohkeudesta hatunnosto leffalle.
Poika on kehittänyt itselleen oman logon |
Arvosana
Lähteet: IMDB, Wikipedia, hollywoodreporter.com, movieweb.com
Kuvat: Sony Pictures