myös My Bloody Valentine 3D
”Voin luottaa
ystävään, sä luokseni jäät…”
– Tuure Kilpeläinen
Ohjaaja: Patrick Lussier
Käsikirjoitus: Todd Farmer, Zane Smith
Pääosat: Jensen Ackles, Jaime King, Kerr Smith
Kesto: 1 tunti 41 minuuttia
Ikäraja: 18
Juuri paria päivää ennen ystävänpäivää Bloody Disgusting
-kauhusivusto tiesi kertoa hyviä uutisia
kauhufaneille: legendaarinen, vuoden 1981 My
Bloody Valentine saa restauroidun Bluray-julkaisun, jossa on mukana myös
sensuroimaton – siis oikea – versio elokuvasta. Tuo ikoninen slasher sai
kehunsa Kauhuoppaan arviossa viime vuonna, joten nyt on aika porautua
vuoden 2009 uusintaversioon elokuvasta.
2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä tehtailluista
uusintaversioista My Bloody Valentine
puolustaa sinänsä ehkä parhaiten paikkaansa. Toisin kuin vaikkapa Painajainen Elm Streetillä (1984,
uusinta 2010) tai Perjantai 13. päivä
(1980, uusinta 2009), alkuperäinen My
Bloody Valentine oli selkeästi vähän unohtunut suuren yleisön mielistä ja
jos sen jostain sai käsiinsä, se oli yleensä se torsoksi sensuroitu versio,
jonka katsomista ei voi suositella. Hyvin tehdyillä uusintaversioilla on aina
paikkansa kauhuviihteen kentällä – esimerkiksi Fede Alvarezin Evil Dead vuodelta 2013 on yksi viime
vuosikymmenen kovimpia kauhuelokuvia. Valitettavasti My Bloody Valentine ei ole kuitenkaan lähellekään yhtä hyvä kuin lähtökohtana
ollut alkuperäinen elokuva – mutta on leffalla hetkensä.
My Bloody Valentinen
juoni on vähän kiharainen, mutta kokeillaan. 11 vuotta sitten Harmonyn kaivoskaupungissa
tapahtui räjähdys, kun kaivoksen omistajan poika Tom (Jensen Ackles) unohti
hoitaa turvatoimet tunnelissa numero 5. Kaivokseen jäi jumiin kuusi miestä,
joista hengissä löytyi vain koomaan vajonnut Harry Warden, joka oli tappanut
muut miehet syystä, jota ei oikein selitetä. Vuotta myöhemmin ystävänpäivänä
Warden herää sairaalasta ja aloittaa verikekkerit, joista Michael Myers olisi
kateellinen: hän teilaa kokonaisen sairaalallisen ihmisiä ja siirtyy sitten
kotikaupunkiin, jossa kaivoksessa ystävänpäivää juhlivat nuoret saavat hakusta
osansa – harmi, että oikeastaan koko verilöyly tapahtuu ruudun ulkopuolella.
Lopulta paikalle saapuneet poliisit pelastavat täpärästi Tomin ja ampuvat
Wardenin – vai ampuvatko? Kymmenen vuotta myöhemmin Tom palaa kotikaupunkiin
myymään kaivosta. Vanha heila Sarah (Jaime King) on perustanut perheen entisen
kamun, suht kusipäisen nykyisen sheriffin Axelin (Kerr Smith) kanssa. Vaikka
Axelilla on aikalaillakin avioliiton ulkopuolista säätöä, saa Tomin paluu
vanhan mustasukkaisuuden heräämään. Samaan aikaan kaasunaamariin pukeutunut
murhaaja alkaa heilutella hakkua kylällä, ja elokuva virittää ihan hauskan
whodunit-asetelman: kuoliko Warden aikoinaan vai onko hän tosiaan palannut?
Toisiaan epäilevät Tom ja Axel tuovat oman lisänsä soppaan.
My Bloody Valentine
oli yksi ensimmäisiä 2000-luvun uuden aallon 3d-kauhuelokuvia – samana vuonna
Suomenkin teattereissa käväissyt Scar 3D
(2007) on jo kaikista aikakirjoista unohtunut. 3d:tähän on vaihtelevin metodein
kokeiltu jo elokuvan alkuajoista lähtien – ja 50-luku näki 3d-elokuvan
”kulta-ajan”. Kauhuelokuvalle
olennaisin aika kenties on 80-luvun 3d-aalto, jolloin mm. Jaws 3D (1983), Amityville 3D
(1983) ja Friday the 13th III (1982)
saivat ensi-iltansa. Uuden teknologian myötä 3d koki 2000-luvulla renessanssin,
joka on nyt jo jälleen hiipunut. Voi hyvin olla, että My Bloody Valentinen 3d-efektit ovat tuoneet jonkinlaisen säväyksen
leffateatterissa käyneille vuosikymmen sitten. Mutta näin jälkikäteen,
kotisohvalta katsottuna, kameraa kohti ties millä tekosyyllä tunkevat esineet
aiheuttavat lähinnä pään raavintaa. Kun hakku heilahtaa, verta lentää tai hakun
lävistämä silmä ponnahtaa kohti, efekti voi olla ihan perusteltu, mutta
kömpelösti kohti tulevat oksat, aseet ja vastaavat lähinnä huvittavat ja
muistuttavat iki-ihanan kömpelöä Perjantai
13. päivä 3D:tä enemmän kuin varteenotettavaa nykyslasheriä. Tämä on toki
osin tarkoituksellista, sillä My Bloody
Valentinen on tarkoitus muistuttaa slasherin 80-luvun kulta-ajoista – mutta
joku roti kömpelöille 3d-efekteille sentään!
En tiedä, onko syynä 3d-kuvaus, mutta elokuvan kuvanlaatu on
oudon heikko – se muistuttaa monin paikoin lähes vanhaa tv-laatua ja
visuaalinen ilme muutenkin lähentelee oudosti saippuaoopperoita.
Saippuaoopperamaisuuteen toki vaikuttaa myös esimerkiksi kauttaaltaan melko
kömpelö dialogi ja useamman näyttelijän melko heikko suoritus – tältä osin se
muistuttaa 90-luvun heikohkoja kauhuviritelmiä. Ja koska edellä kuvattu juoni
on melkoinen sillisalaatti, on tämä omiaan lisäämään ongelmia koko elokuvaan –
ensin elokuva alkaa hirveällä juonen juoksutuksella, mutta sitten se vähän niin
kuin alkaa toistamiseen, mutta vartin jälkeen se oikeastaan vasta alkaa.
Muutenkin moneen kohtaan elokuvaa on kaivettu täysin ilman syytä kaikkein
hölmöimmät kauhukliseet – tai elokuvakliseet ylipäätään. Totta kai sheriffin
vaimon ohella pitämä tyttöystävä on raskaana – asia johon ei muuten enää palata
myöhemmin – totta kai kotiin palaava Tom on kaikkien vihaama ja hänen
menneisyytensä täysi mysteeri. Ja kun naamioitunut murhaaja alkaa riehua, ei
kukaan osaa enää toimia normaalisti – jokaisen hahmon on pakko kaatua heti
karkuun sännättyään, ovet tuottavat kaikille suuria vaikeuksia ja yksi
hahmoista ei osaa kiivetä avoimesta ikkunasta.
Se mistä elokuvalle täytyy antaa kiitosta, on sen
kohtuullisen rankka graafinen ote. Elokuva on siinä mielessä uskollinen
alkuperäisteokselle, että verta roiskitaan kunnolla: silmiä lentää, sydämiä
revitään ja erään raukan leukaa kohdellaan erittäin kaltoin. 3d-efektin
saavuttamiseksi osa on tehty cgi:llä, mutta myös käytännön efektejä on käytössä
ja ne on toteutettu erittäin hyvin. Murhametodit eivät ole yhtä kekseliäitä
kuin alkuperäisessä, sillä nyt aseena on lähinnä hakku, mutta siitä nyt on
turha nillittää. Alkuperäisen elokuvan nähnyt voi bongailla ties kuinka monta
visuaalista viittausta siihen. Ylipäätään elokuvan väkivallassa on paljon
viittauksia 80-luvun slashereihin, eikä se tässä suhteessa häviä niistä
parhaimmille lainkaan. Ehkä tämän vuoksi elokuva luo vähän kahtia jakautuneen
fiiliksen – toisaalta se tuntuu yhtä aikaa turhan monimutkaiselta ja hataralta,
toisaalta se ei yritäkään olla mitään toimivaa kauhuviihdettä hienompaa – ja
tässä jälkimmäisessä se onnistuu. Se missä tämä uusintaversio selkeästi häviää
alkuperäiselle on tunnelma. Vuoden 1981 elokuvan pikkukaupungin fiilis on
mielestäni aivan vastustamattoman vetoava – nyt vastaavaa pienen yhteisön
tunnetta ei kunnolla edes yritetä luoda. Tällä kertaa myöskään lähestyvän uhkan
tuntua ei ole yhtä vahvana ilmassa – on vain henkilöiden välistä draamaa ja
välistä joku murhataan.
Kaikesta negatiivisesta huolimatta täytyy todeta, ettei My Bloody Valentine ole tyystin turha
elokuva. Se on ihan toimivaa viihdettä, josta lähinnä alun melko lailla
pikakelattu osuus jää kaivelemaan – Harry Wardenin murhaputkea olisi voitu
näyttää viisi minuuttia, ja leikata vastaava määrä pois jostain loppupäästä.
Jos ei ole nähnyt alkuperäistä My Bloody
Valentinea – varsinkin sen sensuroimatonta versiota – tämä uusintaversio
toimii kyllä. Hyvää ystävänpäivää!
Arvosana
Lähteet: Wikipedia, IMDB, Bloody Disgusting
Kuvat: Lionsgate